Luo kotiisi hyvä valaistus vinkeillämme.

Pimeän vuodenajan lähestyessä tunnelmallisen valaistuksen merkitys kotona kasvaa. Jos teet töitä kotona, on vähintään yhtä tärkeää huolehtia valaistuksen toimivuudesta eri tarkoituksiin. Miten sitten luodaan valaistus, joka on sekä viihtyisä että tehokas?

Syksyllä ja talvella luonnonvaloa on niukalti, joten sisätiloissa on käytettävä keinovalaistusta. Sen lisäksi, että lamput valaisevat ja auttavat meitä näkemään, niillä voi myös luoda viihtyisää ja rauhoittavaa tunnelmaa. Mitä enemmän valonlähteitä kotona on, sitä paremmat mahdollisuudet on toiminnallisuudesta ja tunnelmasta huolehtimiseen.

Millainen valaistuksen pitäisi olla?

Kodin valaistus jaetaan tavallisesti kolmeen osaan: yleisvalaistukseen, toiminnalliseen valaistukseen ja tunnelmavalaistukseen. Näiden valaistustyyppien luomiseen voidaan käyttää erilaisia valaisimia. Mieti ensin, millaista toiminnallista valaistusta tarvitset. Voit aina lisätä valaisimia tarpeen mukaan.

Yleisvalaistus

Yleisvalaistuksella tarkoitetaan esimerkiksi eteisessä olevaa kattovalaisinta, jossa on voimakas valo. Se auttaa löytämään käsineet hattuhyllyltä ja helpottaa siivousta. Myös ruokapöydän yläpuolella oleva valaisin on yleisvalaisin. Ruokapöydän ääressä pitää pystyä näkemään hyvin, kun esimerkiksi pelataan lautapelejä. Kodinhoitohuoneeseen, vaatehuoneeseen ja kylpyhuoneeseen suositellaan myös aina hyvää yleisvalaistusta. Jos haluat voida säätää pöydän yläpuolella olevan valaisimen tai kattovalaisimen kirkkautta, kannattaa valita himmennin. Vaihtoehtoisesti yleisvalaistusta voi täydentää tunnelma- ja pistevalaistuksella.

Tunnelmavalaistus

Tunnelmavalaistukseksi kutsutaan valaisimia, joilla luodaan viihtyisä ja lempeä valaistus tilaan. Ne ovat pikemminkin osa sisustusta kuin varsinaista valaistusta. Tunnelmavalaistuksen tarkoituksena ei ole auttaa löytämään karvalankamatolle pudonnutta ompeluneulaa, mutta se luo tilaan viihtyisää tunnelmaa, mikä on tärkeää sekin. Tähän tarkoitukseen saatavilla on monenlaisia valaisimia: pöytävalaisimia, valoketjuja, seinävalaisimia, ikkunavalaisimia ja lattiavalaisimia. 

Tunnelmavalaisimeen kannattaa valita heikkotehoinen LED-lamppu (noin 200–250 lm), joka luo lämmintä ja melko himmeää valoa. Jos tilaan asettaa tyylikkään pöytävalaisimen, jossa on liian suuritehoinen lamppu, se voi tuntua väärin sijoitetulta ja häikäistä.  

Toiminnallinen valaistus

Toiminnallisella valaistuksella tarkoitetaan pääasiassa kohde- tai pistevalaistusta. Tällaisia ovat esimerkiksi sängyn vieressä oleva suunnattava lukuvalo, työpöytävalaisin tai ruokapöydän tai keittiön työtason yläpuolella oleva suunnattu kattovalaisin. Tällainen valaistus suunnitellaan siten, että se valaisee voimakkaasti tietyn alueen eikä häikäise tämän alueen ulkopuolella. Suunnattava toiminnallinen valaistus sopii työpöydän ääressä työskentelyyn, sohvalla neulomiseen tai nojatuolissa lukemiseen.  

Valaistusvinkkejä: Miten valaisimet kannattaa sijoittaa?

Oikeanlainen valaistus oikeassa paikassa! Laadimme oppaan valaisimien valintaan ja sijoittamiseen:  

• Asenna kattovaloon himmennin!  

Eteisessä, keittiössä ja makuuhuoneessa tarvitaan voimakasta kattovaloa, jotta niissä näkee pukea kengät, laittaa ruokaa sekä siivota ja vaihtaa vuodevaatteet. Kun asennat himmentimen, saat muutettua tilan tunnelmaa pehmentämällä valaistusta. Himmennin sopii vaihtelevaa valaistusta tarvitsevalle.  

• Panosta pistevalaistukseen  

Viihtyvätkö kasvit ikkunallasi? Hanki niille ikkunavalaisin, jotta ne saavat lisää valoa ja pääsevät myös oikeuksiinsa. Onko seinälläsi taulu tai hyllyllinen designesineitä, joita haluaisivat korostaa valolla? Suunnattavat kohdevalaisimet katossa, valoketjut ja tauluvalaisimet sopivat tarkoitukseen loistavasti. Pistevalaistus ei yleensä riitä kokonaisen huoneen valaisemiseen mutta täydentää esimerkiksi kattovalaisinta.  

• Oikeanlainen valaistus kotitoimistoon  

Jos kodissasi on toimiston virkaa toimittava huone, siihen kannattaa valita kattovalaisin, jossa on voimakas valo. Hyvä yleisvalaistus tukee näkökykyä ja ehkäisee väsymistä. Huolehdi kuitenkin siitä, ettei valo heijastu tietokoneen näytöltä, sillä se voi rasittaa silmiä. Kattovalaistusta voi täydentää työpöytävalaisimella. Pelkkä työpöytävalaisin muuten pimeässä huoneessa ei riitä. Sellaisessa valaistuksessa väsyy nopeasti. Tietokoneen valoa kannattaa aina täydentää vähintään parilla valonlähteellä, kun teet pitkiä työpäiviä kotitoimistolla. Jos teet töitä keittiössä tai olohuoneessa, kannattaa hankkia työpöytävalaisin, jota käytät aina työskennellessäsi. Se auttaa keskittymään työntekoon paremmin.  

• Tunnelmavalaistus television ja tietokoneen vieressä tai takana  

Jos television viereen suinkin mahtuu, siihen tai sen taakse kannattaa sijoittaa tunnelmallinen pöytävalaisin. Se tuottaa miellyttävämmän valon television katselun ajaksi. Sama suositus koskee myös lempisarjojesi katselua tietokoneen näytöltä: sytytä pieni tunnelmavalo näytön lähelle, niin silmäsi kuormittuvat vähemmän.  

• Enemmän valonlähteitä – enemmän mahdollisuuksia 

Isossa tilassa, kuten olohuoneessa, yksi kattovalaisin tai kattoon upotetut kohdevalaisimet voivat hyvin riittää. Kun lisäät tilaan useita pieniä lamppuja, voit muunnella valaistusta tilanteen mukaan. Pari pöytävalaisinta ikkunalla luo oitis viihtyisää tunnelmaa, samoin tyylikäs jalkalamppu sohvan vieressä. Valaisinvalikoima on nykyään todella monipuolinen: on lasisia malleja, jotka sopivat erinomaisesti sivupöydälle tai lattialle, valoketjuja, jotka sopivat kirjapöydän alle, sekä perinteisiä seinäplafondeja. Yksittäinen tehokas valonlähde ei automaattisesti tarkoita hyvää valaistusta, vaan monta heikompaa valonlähdettä voivat yhdessä tuottaa yhtä hyvän tuloksen.